Sinua ikuisesti kaivaten

Mun on pitänyt tulla kirjoittelemaan tänne jo aiemmin, mutta ei vain ole ollut intoa rakkaan koirani Lolan kuoleman jälkeen... Lola oli mun ensimmäinen koira ikinä, eikä perheessämmekään ole koskaan ollut koiraa. Muistan niin elävästi sen hetken, kun haimme Lolan pentuna kotiin, joten tuntuu kuin siitä hetkestä olisi vain muutama kuukausi. Koko elämäni ajan olin halunnut koiran, joten muutama kuukausi ennen 18-vuotissynttäreitäni en voinut uskoa, että olin vihdoin saanut ostaa oman karvapalloni.

Lola matkalla uuteen kotiin. <3

 

Lola oli pentuna todella villi ja se kesti n. 2-vuotiaaseen asti, jonka jälkeen se pikku hiljaa rauhoittui. Kuitenkin vielä 6-vuotiaana Loltsu leikki sillon tällöin leluilla ja innostui aina herkkujen etsimisestä.

Olin aina kiitollinen jokaisesta Lolan kanssa vietetystä ajasta ja onnellinen omistaessani juuri hänet. Onneksi ihanat muistot säilyvät ikuisesti ja on paljon kuvia tallessa, joita voi katsella, kun pahin ikävä iskee. <3

Vuosien mittaan Lola ymmärsi mitä jouluisin tapahtuu ja viime jouluna Lola odotti jo innoissaan pakettien avaamista. Se sai aina lahjojen seasta etsiä oman pakettinsa, mutta piti kuitenkin valvoa ettei sen innostuksen mukana lähde muutama muukin paketti. :D

Vähän alle kuukausi sitten koko elämäni romahti hetkessä, kun menimme Lolan kanssa eläinlääkäriin. Toimenpiteiden jälkeen eläinlääkärillä oli kaikista pahimmat uutiset - mitään ei ollut tehtävissä. Lola jouduttiin lopettamaan, koska sillä oli useisiin sisäelimiin levinnyt syöpä. Lola oli aiemmin ollut pirteä ja iloitsi vielä ensilumestakin, joten en olisi ikinä osannut arvata, että sillä oli samaan aikaan syöpä. Mutta sitten sen kunto yhtäkkiä heikkeni todella lyhyessä ajassa, jolloin se piti saada äkkiä eläinlääkäriin. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten edes kerinnyt kunnolla tajuamaan. Menin aamulla toiveikkaana eläinlääkäriin Lolan kanssa ja lähdin sieltä illalla surun murtamana vain tyhjä kaulapanta ja hihna kädessäni. Aamulla en olisi voinut uskoa, että illalla mulla ei enää ole rakasta koiraani. Se päivä oli henkisesti älyttömän raskas, kun piti tehdä suuria ja vaikeita päätöksiä ja tiesi, että kohta Lolaa ei ole enää olemassa. Lisäksi se hetki, kun eläinlääkäri sanoi "Lolan sydän on nyt pysähtynyt" - siitä ei ollut enää paluuta.

Lola oli koko elämänsä ajan ollut täysin terve ja sain viettää sen kanssa ihanat 6,5 vuotta. Tottakai olisin toivonut sen kuitenkin elävän vielä pidempään. Nyt sydämessäni on tyhjä, Lolan tassun kokoinen aukko. Samoin päivät ovat tyhjiä ilman Lolaa. Loltsu oli päivieni ilostuttaja, lohduttaja ja valo. Nyt se valo on sammunut. 

Sain syliini palan taivasta, 

nyt tiedän mitä kaivata.

Oli aika raskaiden päätösten, 

saattaa sut huomaan enkelten. 

Nyt saat juosta seuraten heitä, 

ei kipu enää elämääsi peitä. 

Suru on suuri ja lohduton, 

mut tiedän - sun hyvä olla nyt on.